Muutama vaapaapäivä tullu vietettyä. Eilen meinas olla tosi tylsää ku ei ollu koulua eikä mitään. Hengasin vaan asunnolla. Hain aamusella suklaata läheisestä kaupasta. Siellä oli tosi mukava mies vastassa. Ekan kerran kun Johannan kanssa siellä kävin se luuli et me oltiin siskoksia. :) Lähtiessä se vaan sano ettei passaa kaikkee suklaata syödä kerralla! Herttanen mies!
Tänään oli sit taas vähän jännittävämpi päivä. Koulua ei ollu ku yks tunti mut menin ajoissa sinne ku halusin tutustua kirjastoon. Ei se kirjasto aivan massiivinen oo ja se näyttää tosi pieneltä kun katto on niin matalalla, mutta sieltä löytyy paljon kirjoja. Kiertelin siinä sitten aikani ja yritin löytää muutamaa koulukirjaa. Ihan tuloksetonta hakuammuntaa! Loppujenlopuks löysin paikan missä oli kemian kirjoja. Omaa kirjaani en silti löytänyt. Nooh jatkoin kierämistä ja älysin tietokoneita. Nopeestihan ne kirjat sitten löyty kun oikeet koodit olin niihin käyny ehtimässä nettisivuilta. Ne kirjat on aivan sairaan paksuja! Eihän nuita kukaan jaksa lukee! Mut pitää tietysti huomioida että ne on mulla koko ekan lukukauden. Kävin sit koululla olevassa kirjakaupassa kahtomassa hintoja. VOI LUOJA! o.O Yli satasen kipale ja kolme pitäs hankkia... Elämä kallis Dna halpa. Vai miten se meni.
Luento jolle menin oli vaapaehtoinen. Menin istumaan lähelle eturiviä koska luennon pitäjä pyysi kaikkia sinne. Istuin taas yksin. Niinku viimeks. Linjamatkalla olin jo miettiny et saankohan mä ollenkaan kavereita täältä vai en. Pieni epätoivo alko jo kalvamaan. Sitten mun viereen istahtaa ihan ilman varotusta miekkonen. Se vaan sanoo hei ja meitsi vastas sille. Pien hiljanen hetki ja sit alkaa kunnon keskustelut ja esittelyt ja kotimaat ja kaikki. En TAASKAAN muista sen tyypin nimee. Mulla on joku nimienmuistamisongelma. Onkohan siihen lääkettä? Noh se tyyppi on ainakin Saksasta, sen mä muistan ja se myös matkustaa yksin.
Huomenna on kanssa koulua. Sellanen "I Connect" tapahtuma. Me nähdään siellä sen tyypin kanssa. Jeij meitsillä on uus tuttavuus! Toivottavasti näkisin myös niitä Ranskalaisia. Siellä tapahtumassa on kaiketi mahollisuus ottaa kuva jonkun käärmeen kanssa tai jotain. Interesting. Kyl mä vielä pääsen tähän elämään käsiks täällä. Jep jep. Pitää vaan antaa vähän aikaa ja olla kärsivällinen.
On se niin outoo tuon kameran välityksellä kavereita kahtoo. Eilen höpöttelin Oonan Riinan ja Emmin kanssa. Ne oli just heränny ja minä olin jo valmistautumassa nukkumaan. Välillä se vaan iskee tuo maailman outous. Monessakin kohassa. Yli kolmen vuoden ajan mä tänne halusin ja nyt mä oon täällä. Tämänpäivänen luoennoitsija sano jotenkin hyvin meille ulkomailta tuleville opiskelijoille. En muista tasan tarkaan mitä, mutta se mitä se sano sai mut taas uskomaan siihen et oon tullu oikeeseen paikkaan ja että tää tosiaan on se mitä mä haluan mun elämältä. Meribiologia. Sukeltaminen. Tutkiminen. Tuntematon. Joillekkin unelman perässä meneminen tarkottaa vaan hyppäämistä tuntemattomaan. Onneks minulta löyty se rohkeus lähtee. Mitähän seikkailuja huominen tuo tullessaan? Tänä iltana taidan kuitenkin kahtoo yhen jakson muumeja... tai kaks... Koskaan ei ihminen ole liian vanha katsomaan muumeja... Se vois olla vaikka mun motto...
It's Never Too Deep For Me.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti